maanantai 5. marraskuuta 2012

Koirahaaste

Lita heitti mua (ja vähän Rekaa) haasteella. =)

Eli ideana on vastata haastajan antamiin kysymyksiin ja keksiä itse sitten 11 kysymystä, jotka pistetään taas eteenpäin seuraaville bloggaajille.

Litan kysymykset:

1. Mikä sai sinut valitsemaan juuri hänet? Miksi juuri tämä koira?
- Reka tarvitsi kipeästi kotia, oltiin jo viemässä lopetettavaksi ym. Samaan aikaan minä ja Hoo etsittiin koiraa, cane corso oli  mielessä. Reka on hyvän ystäväni Saran Nerokoiran pentuja. Tiesin saavani tukea ja opastusta Rekan kanssa, joten tuntui turvalliselta pelastaa Reksu. Rekasta näki heti ekalla tapaamisella, että sillä on ihan selkeä oma persoonallisuus eikä se tee mitään miellyttääkseen toisia. Samanlainen torspo kun minä ja Hoo =) 

2. Miten päädyit rotuusi?
- Rekahan on sekarotuinen, että isä on cane corso ja äiti american akita. Mutta cane corsoa ja american bulldoggia oltiin katseltu. Cane corso oikeastaan hiipi mun sydämeen Neron, Rekan faijan avulla. Hoo on aina tykännyt isoista koirista.

3. Tuleeko laumaasi vielä tulevaisuudessa erirotuista koiraa? Mikä rotu?
- Mahdollisesti, jos asutaan isommassa asunnossa ja on varaa toiseen. American bulldoggi se tulee aika varmasti olemaan.

4. Jos koirasi olisi joku julkisuudenhenkilö, kuka hän olisi? Miksi?
- En osaa nimetä ketään, mutta Reka olis varmaan joku rocktähti joka ei muita kumartele. 

5. Kummallisin asia / elintarvike mitä koirasi haluaa syödä?
- Makaroonit :D

6. Jos koirasi olisi ihminen, millainen olisi hänen pukeutumistyylinsä? Lisää kuva.

7. Mikä on koirasi lempiasia koko maailmassa?
- Se, kun minä tai Hoo tullaan kotiin.

8. Kumpaa vanhempaansa koirasi muistuttaa enemmän? Millä tavalla?
- Vaikee kysymys. Onhan Reka paljon enemmän Neron näkönen ja yhtä hölmö ja leikkisä kun Nero. Toisaalta Reksun varauksellisuus tulee tosi paljon Naperolta.

9. Millaisia pentuja koirasi jättäisi? Olisiko koirasi hyvä valinta jalostukseen?
- No Rekahan on tosiaan leikattu, mutta jos sillä olis pentuja niin olis ne ihan yhtä ihania karvamakkaroita kun Reka pienenä. Varmasti leikkisiä ja uskollisia omistajalleen. Jalostukseen Reka nyt ei kuitenkaan sovi.

10. Kuva, joka kuvastaa parhaiten koirasi ajatuksenjuoksua.

11. Mitä koirasi vihaa ylikaiken maailmassa?
- Reka on tosi varauksellinen ja sillä ei oo itsevarmuutta yhtään, joten kaikki pelottaa ja kaikki on epäilyttävää. En kuitenkaan oo huomannut, että se selkeästi vihais jotakin. Yksinolo on sille hieman sellanen hankala paikka.

Haastan:
+ kaikki muut koiraihmiset!

Mun kysymykset:
1. Miksi päätit ottaa koiran?
2. Paljonko koirasi saa liikuntaa päivässä?
3. Millaisia leluja koirallasi on?
4. Mitä ruokaa koirasi syö?
5. Onko koirasi leikattu / aiotko leikkauttaa?
6. Koirasi parhaat ominaisuudet?
7. Miksi tämä rotu?
8. Oletko ollut / aiotko mennä koirakouluun?
9. Käytkö koirapuistossa?
10. Harrastatteko mitään yhdessä (meinaan siis agility ym)?
11. Mikä saisi sinut luopumaan koirastasi?

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Hey ho'

Kävin perjantaina Annia auttamassa sen uuden kämpän siivoomisessa. Käytiin siinä sitten parissa kaupassa ja Ikeassakin... Ikeasta ostin meille yöpöydät. Saippuakaupasta ihanan saippuan.

Tuoksuu sitruunalta.

Syötiin Annilla Annin ja Nikon kanssa ranskiksii + lihapullia + nakkeja, mut Annilla ei ollu lautasia vielä siellä niin joutu hieman soveltamaan... 

Iloinen piknik -hyypiö.

Lauantaina siivosin koko kämppää, pesin 3 koneellista pyykkiä, 4 altaallista tiskiä, imuroin, siivosin keittiön... keitin Hoolle aamukahvit siinä välissä. Illemmalla vaihdoin lakanat ja petsasin pari hyllyä. =)

Hylly ennen petsiä.

Petsin jälkeen.

Ja seinässä tavaroineen =)

Tänään käytiin Hoon kanssa tuolla Willassa, osti mulle uudet rintsikat jee. En olis kuvitellut käyttäväni valkoista, mutta näissä on muuten niin kiva kuosi ja ovat hyvin istuvat. Pientä järkytystä siinä kyllä koki kun on 2 kuppikokoa isommat kun mitä on tottunut ostamaan... 


Oon tässä pikkuhiljaa pakkaillut Dublinin reissua varten. Lähdetään ke-to yönä siis sinne päin Hoon kanssa, Reka menee hoitoon Saralle. Joskus tein muuten tämmösen taulun ja nyt se on seinällä kun sain aikaseks laittaa.


Eipä tässä kai muuta.
Paitsi pienen pieni koirakerä.


torstai 1. marraskuuta 2012

PipojA

Kävin tossa yks päivä vähän kaupoilla.


Pari uutta pipoo, venytyskoru, pääkallotuikkupidike, rintsikat, "Super Dad" -sukat iskän isänpäivälahjaa varten, kynsitarroja (jotka oli ihan vitun paskoja en enää ikinä osta). 

Pipot on <3

Pipo nro 1.

Pipo nro 2.

Eikai tässä. Kipeyttä. Hoo tuli tänään kotiin, ihanaa <3 Tänään oon ollu koiran kaa montulla leikkimässä, tehny mansikkarahkaa, pessy pyykkiä ja syöny sipsejä... plaa. Ja vihaan tätä kämpän sisustusta. Ollapa rahaa ja silmää.

Ainiin ja pari hipsterikuvaa lopuks.



Tsau.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

keNkiä


Minä ja Reksu pihalla yks päivä =) Kuten ilmeestä huomaa, Reka ei tahtonut olla kuvassa :D

Nyt esittelen ne parit kengät mitkä oon ostanut. Eli.

Nää aivan ihanat kirkkaan pinkit lenkkarit ostin tossa yks päivä Spirit Storesta, oon himonnut näitä siitä asti kun nää tuli myyntiin... ja nyt iskä osti ne mulle. Isi <3

Nää taasen on ne Oulusta ostetut korkkarit. Aivan ihanat aawwwww <3 Mutta tappaa jalat! Etenkin jos on ylipainoinen ja polvivammanen... 

Oon niin inlööv molempiin kenkiin.

Hoo lähti muuten tänään taas duunireissulle Italiaan, ja auto on rikki joten seuraavat 5 päivää me möllötetään Rekan kanssa kahdestaan himassa ja pelataan Skyrimiä... Alotin uuden pelin siihen, kun oon aika lopussa jo vanhassa. :D 

Ostin myös muuten Ässän kautta tätä Avonin Planet Spa -sarjan hiusmaskia. Oon nyt käyttänyt sitä pari kertaa. Hiukset on paremman tuntuset sen käytön jälkeen, mutta en kyllä huomaa suurta eroo esim. tavalliseen hoitoaineeseen. Mutta tää kyllä tuoksuu hyvältä.


Nyt Skyrim.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Vesi kuuluu veneen alle

Perjantaina ihana Nora tuli mun luo. <3 Hoo lähti kaverinsa kanssa keskisuomeen mökkeilemään, joten kämppä oli meidän! Suunnattiin katsastamaan uutta kauppakeskusta, josta ostinkin pieniä juttuja (mm. matkalaukkuun semmosen lätkän, luomivärin...) ja sieltä sittarin kautta meille. Käytiin Rekan kanssa soramontulla. Reka pysähty poseeraan Noralle heti kun Nora kaivo kameran esiin =) Minun karvalapsi <3


Kotona sitten taas tehtiin muutamat drinki (Mariannee, ah <3) ja otettiin sidukat. Tehtiin ruokaa ja kammattiin naamat. Sitten lähdettiinkin Katan synttäribileisiin. Sieltä sitten baareilemaan =) Jossain vaiheessa Tare liittyi seuraamme ja käytiinkin T:n luona katsomassa Metua. Metu on tarantella ja Nora rakastaa hämähäkkejä niin halusin näyttää sen sille. Ja voitteko uskoo, minä joka pelkään muunmuassa hämähäkkejä kuollakseni, pidin Metua kädessä!!! Aivan hirvittävää. Pelotti aivan törkeenä, mut uskalsin ! Jes hyvä minä.

Lauantaina käytiin sit Noran kaa bestburgerissa läskeilemässä ja sitten Nora lähtikin kotia kohti. :( Menin sitten siitä Medariin juomaan vissyä ja illemmalla Rekan kanssa T:lle katsomaan leffoja. Oltiin molemmat niin väsyneitä että leffavalinnoissa ei ollu mitään järkeä... Monty Pythonin Life of Brian... Hot spots... Ace Ventura... Ihan päätöntä menoa. 

Siitä sitten matkasin himaan koomaamaan. Oli kyllä kiva viikonloppu :) 

Lääkkeet vissiin toimii jotenkin hyvin, koska ei ahdistanut koko viikonloppuna se, että Hoo on niin kaukana. Vasta sunnuntai-iltana tuli hetkellinen paha ahdistus. Mutta siitäkin on taas ehkä selvitty.

Heräsin muuten 6.35 tänään ja minähän oon syyslomalla.... minä joka en käy koulussa kun oon niin väsynyt ja paskana ja masentunut ja ahdistunut - herään lomalla 6.35 enkä saa unta. Nyt dataan tässä sohvalla ja katon telkkaria. Reka möllöttää vieressä. Kohta vien sen pihalle ja sen jälkeen meen sairaalalle, astman kontrollikäynti... ei jaksais kiinnostaa kyllä. Vihaan sairaaloita.

Loppuun biisi joka on soinut koko viikonlopun mun päässä, kiitos Teemun!

maanantai 8. lokakuuta 2012

Oulu

Perjantaina aamusta siis lähdettiin Ässän kanssa tosiaan Oulua kohti. Menin eka lähijunalla Tikkurilaan, se onnistu olemaan jo myöhässä.... pelotti kyllä, että kerkiinkö siihen pendolinoon. Mutta hyvin kerkisin! Ja siitä sitten alkoi meidän 6 tunnin perseenpuudutus...



Elektroniikka mukana, että olis edes jotain tekemistä...


Köyhät ranskikset...


Eväät.. kokis ja omppu.


Kiinnostaa.

Oulussa sitten Hemu otti mun kamat ja lähti Ässän kaa käymään kämpillä, ite menin siskoni Oon kanssa kahville. Syötiin panineita ja jätskiannokset.


Päärynäjätskiä, suklaakastiketta ja tuttifrutti crush <3
Nom!

Käytiin Valveella valokuvanäyttelyn avajaisissa (munkin ottamia kuvia on muuten ollut siellä Valveella esillä :)), sitten takaisin Hemulle ja katteltiin Liv D dokkareita. Ja syötiin sipsejä. Nom. Ja käytiin saunassa.

Lauantaina sitten lähdettiin päivällä kaupungille pyörimään, käytiin kiinalaisessa syömässä ja ostettiin Hemulle pari hiusväriä.



Kanaa tulisessa valkosipulikastikkeessa.



Hemun hai long kana-annos.


Ässän riisiä + katkarapuja.



Meigän jälkkäri, friteerattua ananasta.


Hemu ja Ässä söi jälkkäriks friteerattua banaania.

Safkailun jälkeen mentiinkin taas takasin Hemun kämpille. Korkattiin siinä ja sitten alettiin kampaamaan naamoja iltaa varten.


Asukuva. 

Mentiin ekana semmoseen pieneen Cafe Biskettiin, mikä oli tosi symppis paikka. Sairaan kallis vaan. Otettiin Hemun kanssa tämmöset Pluto -drinkit.
Oli aika hassun makuset, en kovin montaa tommosta jois. Mut toi yks oli ihan jees määrä.


Sieltä suunnattiinkin sitten Tivoliin, missä koimme iloisen yllätyksen... hanajuomat ilmaisia 22 - 23.30!!!! Oulun Tivolin synttärit... sisäänpääsyä maksettaessa lämättiin tuoppi käteen ja niin paljon sai juoda kun ehtis. Ja ton ajan jälkeen drinkit oli -50% =) Voi sitä onnen päivää!!! Nää on ilmasen viinan bileet.... niinku Anne ja Ellu sanois.

Tanssilattialla oli aika ahdasta, eräs jätkäporukka tanssi meidän vieressä ja sen yhden kundin perse hinkkas mua aivan jatkuvasti. Sitte hetken kuluttua se käänty, otti mua käsistä kii ja pyöräytti mut ympäri ja sano että "hei voidaan me välillä tälleikin päin tanssia" :-DDDDDDD Ihana! Vaikka onkin varattu, on ihanaa saada huomiota. Etenkin mun paska itsetunto saa hieman vastustusta siitä! Kaikkein hauskinta oli, että se jäbä oli muuttanut just Lopelta Ouluun... :D

Loppuiltaa voi ehkä parhaiten kuvata kuvasarjalla:







Sunnuntaina suunnattiin sitten takasin Etelään. Yllättäen Pendolino jolla meidän piti tulla takasin päin olikin täynnä, joten jouduttiin venaan pari tuntii asemalla ja tulee Iiceellä.... voi jumalauta. Ei paljon naurattanu. Pikkusen ahdistaa istua joku 7h semmosessa peltipurkissa ja tietäen ettei pääse pois... huh. Ens kerralla mennään autolla. 

Ostin Oulusta todella hienot kengät ja ihanan mörköheijastimen! Niistä sitten kuvaa myöhemmin. :)

Tänään aamulla huomasin olevani kipeä, naama täynnä räkää ja poskionteloihin särkee. Kurkku on kipeä ja päähän koskee... ihan oikea flunssa! Apua. Ja iskä vielä kehu puhelimessa syöneensä lättyjä, joutuu varmaan itekin tekemään...

Mutta mikään ei kyllä tee viikonloppuna opiskelijasta ilosempaa kun ilmanen viina.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Keskarikihlat

Tänään taas ihanan Annin kanssa Helsingissä <3 Kierreltiin kauppoja ja käytiin syömässä. Ostin uudet farkut kun edelliset meni täysin rikki... ja yhden kivan paidan, kynsitarroja, Annin kaa samanlaiset sormukset, huivin... niin ja Reksulle krakan (kyllä, luit oikein).

Annin ja mun keskarikihlat. Bling bling.

Minun hieno mies!! On muuten oikeesti violetti kraka, värit vähän vääristyny. Reka valmistuu mun yojuhliin :)

Niin ja ostin Annilta yhden sen vanhan paidan muutamalla eurolla :) Jee kuvaa tulee ehkä joskus jos jaksan. Ostin myös perjantaille junalipun kun mennään sinne Ouluun. 

Nyt makaan sohvalla ja katon NCIS LA, en varmaan saa unta koko yönä... noi uudet lääkkeet oksettaa ihan vitusti, tosi etova olo ja semmonen hyi... pitäis mennä kyllä ohitte kuitenki suhteellisen nopeesti. Toivotaan... Ei oo meinaa hirveen hääppönen olo.

Tsau.