torstai 14. marraskuuta 2013

Vajaatoiminnan ammattilainen

Voihan sairas ihminen.

Tänään ei vaihteeks oikein kulje. 
Oon sillee 90 % varma, että mun kilpirauhasessa on jotain helvetinmoista fiilunkia meneillään. Mun mummulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, ja oon lukenut että se on tosi perinnöllinen sairaus. Lisäksi mutsilla on MS-tauti. Se ei sinällään periydy, mutta luin jostain sellasenkin infon, että kun se on autoimmuunisairaus niin se jotenkin suurentaa sitä riskiä että voi olla muitakin sellasia tms tms. En nyt muista sitä tarkkaa muotoa :D 

2 vuotta sitten syksyllä söin Tyroksiinia kokeena. Silloin TSH ja T4-V (kilpirauhasarvoja) oli molemmat snadisti vituillaan. Kävin yksityisellä ja se lääkäri oli vähän sellainen, ettei sitä oikeastaan kiinnostanut mun oireet ollenkaan. Se tuijotti vaan niitä numeroita. Ja vaikka ne meni yli, niin ei mitään. Hän otatti uudet verikokeet ja kun sillä kertaa ne oli juuri ja juuri rajoissa niin tervemorojahei... Sain kuitenkin inttämisellä Tyroksiinit puoleks vuodeks kokeiluun ja voi jumalauta kuinka paljon ne helpottikin mun oloa. Silloin sain myös laihdutettua ruokavaliolla + pienellä liikunnalla sen 15kg minkä halusinkin. No nythän ne on kaikki tulleet takaisin. 

Puolen vuoden Tyroksiinin jälkeen ei diagnoosia. Arvot kohdillaan. 
Kiitos helvetisti. 

Ja helvettihän siitä taas alkoi.

Mulla on aika paljon sellaisia perinteisiä kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Tottakai on olemassa muitakin sairauksia mihin nää oireet sopii todella hyvin, kuten ihan vaan vaikka tää mun masennus. Koen kuitenkin, että mun depikseen auttaa mun masennuslääkkeet + terapia. Tähän hirveeseen oloon ei auta mikään, ellei tätä nyt selvitetä, että mitä vittua.

Tein juuri listaa oireista, seuraavia ainakin löytyy ja esiintyy päivittäin:
  • jääkylmät varpaat ja kädet
  • ruokahaluttomuus
  • hiuksia lähtee _paljon_
  • jatkuva uupumus => uni ei auta / riitä
  • painonpudotus mahdotonta
  • depis
  • huonontunut muisti
  • huonontunut aloitekyky
  • kognitiiviset toiminnot heikentyneet
  • kuivat limakalvot
Jippii. Kaikkein suurin elämän vaikeuttaja on tää jatkuva väsymys. Oon aivan paskana koko ajan. Suihkussa en uskalla haroa sormia tukan läpi, viimeks kun tein niin, lähti valehtelematta nyrkillinen hiuksia päästä. Musta tuntuu että mun aineenvaihdunta on ihan jumissa. Ei tule nälkä. Sitten jos tulee joskus vähän nälkä, niin ei kuitenkaan tee mieli oikeastaan mitään safkaa. 

Mullahan on siis diagnosoitu masennus, johon noi oireet sopii. Lisäksi mulla on astma ja migreeneitä. Keliakiaepäilyt olleet, en kuitenkaan ole käynyt tähystyksessä  niin ei ole asiasta paperidiagnoosia. En kuitenkaan millään usko, että tää johtuisi masennuksesta. Kilpirauhasen vajaatoimintahan aiheuttaa itsessäänkin masennusta. Mutta mä oon pikkuhiljaa päässyt mun elämään sillälailla kiinni, että tää on kyllä kaikkea muuta kun depistä.

Oon elänyt depiksen kaa n. 5 vuotta ja tää olo on kyllä erillään siitä. 

En mä halua nukkua 14h / yö ja olla silti umpiväsynyt. Oon pakottanut itseni rytmiin 8-9h / yö. Ei auttanut. Nukahdin väkisin jossain vaiheessa. Päikkäripakko. En jaksa tehdä mitään. Kauppaan on 200 metriä. En jaksa mennä. Jos oon kaupungilla pari tuntia, nukun sen jälkeen viisi. Mun elämä on yhtä kamppailua tätä uupumusta vastaan. 

Mä en halua nukkua koko mun elämää. Mä haluan olla hereillä. Mä haluan elää.
Mä haluan elää mun elämän. 

Pakko soittaa terveyskeskukseen ja varata lääkäriaika. Ja sanoa että nyt muuten otetaan sitten kerralla kaikki... TSH, T4-V + mahdollisesti ne TPOAb ja TyglAb arvot myös. Haluan kaiken nyt selville. Lisäksi pitäis varmaan ottaa stressihormonitesti, eli siis kortisolin määrä jne. 

Nyt joku helvetin tolkku tähän.

Onko kellään kokemuksia? 

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

What does the fox say?

Kappas, kauhee tauko taas. 
Tossa yks perjantai mentiin Saran kaa vähä bilettää tonne Club Venueen, eli siel oli Floorluv. Kyllä me vanhatkin vielä jonkun verran jaksettiin... meinas kyllä loppua kunto kesken!! :D Alakerran baarimikko oli ihana, tultiin suoraa tanssilattialta tilaamaan kokista ja se katto meitä ja oli sillee "hei onks teillä kaikki hyvin". Kauheen huolestunu äänensävy jne.. :D Sillee on joo, mut me on bailattu ja me kuollaan nestehukkaan! Ja se ihana meni vielä tarjoomaan meille ne kokikset, whii! Tietää miten naisen sydämeen pääsee, kokiksen kautta. :'D 


Seuraavana päivänä olikin sitten Litan halloweenbileet, jossa tuli juotua itekseen pullo tequilaa aamun pikkutunteina jne.. juhlimassa oli aika tuttu porukka, vähän saatiin uutta vertakin messiin ja hetihän sitä oltiin sitten taas ihan niinku oltais tunnettu aina. Litan bileet on siitä ihania, että jos sut on kutsuttu niin ei tarvii pelätä etteikö sopis joukkoon. Siellä on niiiiiiin ihanaa porukkaa aina, eikä tarvii jännittää kellekään puhumista. 

Ihanaan Jasuun ja Saanaan tuli tutustuttua paremmin <3 On se vaan aika outoa kun pitää tällästä pientä ei-niin-suosittua blogia ja sitten joku tulee sulle heittään että "MÄ TIEDÄN SUSTA KAIKEN MÄ LUEN SUN BLOGIA..." Sillee omg apua.. :D

Ryhmä Rämä. + Kameran takana ihana Mira <3

Muuten oonkin vaan jumittanut himassa... Hoo oli viikonlopun tässä mun luona ja jaksoi ihanasti käyttää Reksun lenkeillä, sain pitkästä aikaa vähän levätä. :) Tosin tällä väsymyksellä unella ei kyllä oo mitään mahdollisuuksia helpottaa...

Tiistaina ehkä yksi ihana tulee kylään, kauheesti odotan sitä. :) Hihihiii. Tosin pitäis siivota, tää on niin kaatopaikka taas tää kämppä... 

Kovasti oon rasittanut harmaita aivosolujani taas tulevaisuuden miettimisellä, mihin hakis kouluun ja onko mahdollisuuksia päästä ja entä duunit ja pystyisinkö meneen jo töihin vai lisää sairaslomaa... Ja MIHIN MÄ HAEN MIKÄ MUSTA TULEE ISONA. 

Niin ja haluaisin taas tehdä tukalleni jotain... vähin juttu on kai se että kuivat latvat pitäis leikata pois, mutta kun sekin maksaa. Plaah.

torstai 10. lokakuuta 2013

Tuparit

Ville tuli mun luo jo torstaiaamuna, olinkin sitä vastassa joskus seiskan aikaan juna-asemalla. Hyi että oli kauheeta olla niin aikasin hereillä, väsytti ihan homona ja tosi kylmä pihalla jne... tultiin sit tähän mun luo ja äkkiä takasin nukkumaan. Reka vähän yritti möykätä, mutta tottu kuitenkin tosi nopeesti. Päivällä käytiin vähän kaupungilla kierteleen, mut ei sen ihmeempiä.

Perjantaina oli pakko käydä kaupasta ja Alkosta hakeen tuparijuttuja vielä. Meni ihan törkeenä rahaa ruokiin ja booleihin ym, mutta ainakin kaikilla oli kivaa... kai? Jossain vaiheessa Anni ja Lita liittykin meidän seuraan, ja ajateltiin hyvänä ideana tietysti sitten ottaa pienet kalsarikännit perjantain kunniaks. Pelattiin shottipullonpyöritystä: viinapullot jne ympyrään, sitten pullo keskelle ja jokanen pyörittää vuorollaan. Ja sitä juomaa pitää vetää shotti, mihin pullo osottaa. Aika hyvin tulee humalaan tommosessa, etenkin kun mun tuurilla en saanu yhtään mitään muuta kun alkoholia. :D 

Annilla oli myös valotikkuja mukana ja niistähän riitti riemua molemmiksi päiviksi... Ville soitteli jossain vaiheessa iltaa meille kitaraa ja kaikilla oli kyllä tosi kivaa. Rekakin oli nätisti. Anni oli muuten tilannut mulle eBaysta aivan ihanan lippiksen, oon Glitteristä Suomessa kuolannut tommosta ja nyt sain semmosen!! Me happy <3

Niin ja Anni teki myös safkoja lauantaiksi, suklaamokkapaloja ja pari piirakkaa. Nomomom <3 





Lauantaina käytiin Tokmannilla ja sitten heitinkin Villen jo junalle, kun sillä oli menoja Helsingissä. Oli kyl ihanaa nähdä sitä pitkästä aikaa. Toivottavasti autoin sitä edes jotenkin, enkä vaan sählänny kaikkea :) Lita oli aamusta lähtenyt ystävänsä henkiseksi tueksi koiranäyttelyyn. Heitettiin Annin kaa Ville junalle, haettiin Lita kyytiin ja suunnistettiin Tiiriöön. Mun piti käydä apteekissa ja sitten haettiin vielä sipsejä ja karkkia illaksi. Ja mun piti ostaa lisää siideriä, en ymmärrä kuka ne kaikki joi perjantaina... 

Pikkuhiljaa porukkaa alkoi valumaan ja pian sitä olikin jo tupa täynnä :) Meitsi väsäs kaks boolia, eka oli vähän kyseenalanen kun kokeilin tota uutta marjaJaffaa, ei oikein toiminut. Mutta toisesta tuli ihan täydellisen loistava! Pitää muistaa tehdä toistekin. Hauskaa, kun eräs kaveri vielä kehui kuinka hyvä viinapää hänellä on, ja tunnin päästä hän oli aivan räkäkännissä. Booli teki tehtävänsä. 

Valotikkuja oli vaihteeksi ympäri kämppää... :D Alakerrassa jollain oli kans kaljottelut käynnissä, huudeltiin parvekkeilta hyvää bisseiltaa toisillemme :'D Jossain vaiheessa Sara ja Nero tuli käymään, Reka oli ihan onnessaan Neepusta. :) Teemu myös onnistui tökkäämään sormeensa rei'än, kun leikkas piirakkaa. Olihan se koomista, koska jätkä on kokki. No mulla ei tietenkää ollut laastareita ja siitä tuli niin paljon verta, ettei siihen olisi edes laastari riittänyt niin paketoin sen sitten teipillä ja haavataitoksilla. Hyvä tuli!

Kuvia ei oikein ole lauantailta kun mun omasta kamerasta on 18-55mm optiikka rikki. Tässä kuitenkin jotakin. 








Kaikkein eniten oon ylpee Rekasta. Se on kehittynyt ihan sairaasti. 
Illan aikana kaikki sai silittää sitä, se ei murissut tai varoitellut muuten porukalle. Eikä tunkenut väliin jos joku yritti olla mun kanssa tai halata mua. Häntä ei ollut kertaakaan koipien välissä eikä Reksu tuntunut olevan kovin jännittynyt. Hän jopa kävi makaamaan parin kundin väliin, joista kumpaakaan ei ollut ikinä nähnyt. Tosi suuri edistys vieraiden miesten pelkäämisessä!

Tottakai Reksuun varmasti vaikutti se, että mulla oli kivaa ja mä olin rentona. 
Mutta minun pieni poika osaa käyttäytyä, hieno Reksu <3

Sain ihania tuparilahjoja mun kavereilta, vaikkei todellakaan olis tarvinnut ostaa mitään. Mutta kyllä lahjojen saaminen kummasti piristää ;D 
Loppuun pari helvetin hienoa biisiä by Lita. 


lauantai 21. syyskuuta 2013

Syy hiljaisuuteen

3 viikon päivitystauko... 
No mut, siihen on syynsä! Meitsi muutti takasin Hämeenlinnaan Reksun kanssa :) 
Ratkaisuhan ei ole kovin pysyvä, koska ens vuonna toivottavasti oon Helsingissä tai Tampereella koulussa, jos hyvin käy...

Muutettiin mut tänne oikeestaan iskän ja Annin kaa kolmistaan, Annista oli kyl homoiso apu <3

Ja viddu sitä tavaroiden kantamista... 3. kerros... sohvaa.. sänkyä.. pesukonetta... oli varmaan 2 viikkoo pohjelihas toisesta jalasta jumissa sen jälkeen! 

Anni jäikin pitää mulle seuraa pariks päiväks tänne ja mässättiin ja puhuttiin paskaa. 
Napsin myös muutaman kuvan tästä kämpästä, mutta ei oo kovin hääppönen laatu... puhelin <3

Olkkaria ja alkovia parvekkeelta ikkunan läpi kuvattuna :'D

Uujeah.

Hyllyä ja expeditii.

Hamtaaaarooo...

Keittiöö ja Reka photobomb.

Jeee ankkatauluuu!

Ja pinkki vessa! 

Vähän huono esittely kyllä nyt. Muttamutta, tupareita odotellessa. 
Mahti jengi tulossa ;) 

lauantai 31. elokuuta 2013

Sä oot kujal

Mun ja Annin pitäis varmaan perustaa joku yhteinen blogi ja olla puhumatta toisistamme näissä omissa blogeissamme... koska arvatkaa kenen kaa olin eilen... :D 

Käytiin siis Annin kaa tyhjentää Ikeaa taas vaihteeks. Tuntuu et käydään Ikeas useemmin kun ruokakaupassa. Ostin seinähyllyi ja Anni halus ankkapyyhkeen :D Niin ja ostin semmosen paperipaskalampun, saa tunnelmavalaisua... Anni on ehkä vammasin shoppailuseura mitä mä tiedän, se kiusas mua niin saatanasti koko reissun :D

Ennen Ikean reissuu käytiin muute nopee Itiksessä. Ostin tommoset ihanat pökät. Anni osti vähä samantyyliset.. niin ja arvatkaa mitä!!!! Mä oon niin himoinnu tota pinkkimustaa collegehupparia, mut niitä ei oo ollu missää nyt ku mulla olis ollu rahaa semmoseen. Hetki sitten ostin sen oranssimustan, kun ajattelin ettei noita pinkkejä saa enää. Oon itkeny verta siitä asti. Mut Anni oli löytäny Tsadist semmosen ja osti sen mulle !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Jumalauta <3
Meitsi on ihan sou sou sou häpi. <3


Huima laatu kun eteisessä ei oo kunnon valoo 8D
Olen pinkki.


Tältä näyttää Enna lauantaiaamuna. 
Ja reuhka on kasvanu ihan hirveesti.

Anni tulee ehkä tänään meille, toivottavasti tulee. Nähdään niin harvoin että on jo ikävä xD 
Alkuviikosta varmaan videopostausta taas!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

En se minä ollu ja sitäpaitsi se oli vahinko

Perjantaina yritin saaha Hoota innostumaan lähtee mökille viettää rentoutumisviikonloppua, mutta ei se halunnut lähteä mun kanssa mihinkään. Kävin päivällä lääkärissä, sairasloma jatkuu marraskuun loppuun.. Heitin Hoon sitten herra Koolle Vantaalle ja itse himaan koiran kanssa. Reksun kaa käytii siin illalla montulla ja hän totteli todella hienosti, ollaan taas edistytty jonkun verran! 

Lauantaina heräsinkin jo 06.22. Enkä saanu enää millää unta. Kelasin, että no voi paska ja nousin ylös :D Laitoin pyykit pyörimään, hinasin Rekan ylös sängystä ja vein sen aamusta toiselle hiekkamontulle. Kyllä sekin oli ihmeissään, että miksi me ollaan keskellä yötä hereillä. Sitten tultiinkin kotiin, oltiin tässä joku tunti. Kunnes lähdettiin kohti Hämeenlinnaa. Oltiin Tiiriön Mustin & Mirrin pihassa 09.54 venaamassa, että se aukee :D Hahah aikaset asiakkaat. Sieltä suunnattiin iskälle kyläilemään.



Olin nukkunut pe-la yönä vaan joku 3h ja sen mukaan sitten väsyttikin päivällä... ajeltiin Reksuttimen kanssa takas kotiin ja sammuttiin molemmat. Vedin siinä sitten semmoset parin tunnin päikkärit, kunnes soittelin Hoolle. Oli puhetta, että olisin hakenut sen kotiin lauantaina. No, ne olikin lähteneet jo uudestaan baarielämään, eikä Hoo tietenkään voinut siitä minulle aikaisemmin ilmottaa... kyllä muuten vähän kiukutti! 

No mutta, lagasin sängyssä koneen kanssa ja pelasin Mahjongia ja sitten Anni alkoi mua ahdistelemaan facebookissa, oli kuulemma tylsää. Kysyin, että lähteeks se tänne jos haen sen :D No lopputuloksen varmaan arvaa... tännehän se sitten päätyi. Otin Rekan mukaan ja haettiin Anni. 

Annilla on ollut jo hetken aikaa mielessä punainen tukka. 
Meitsihän sitten päätti yllyttää ja kävin kaupasta ostamassa punasen värin ja sanoin, että nyt muuten värjätään. Mun mielestä tuli ainakin tosi hyvä ja sopii Annille tosi hyvin !!!


Käytiin yöllä Rutikalla Reksua ulkoiluttamassa. Ihailtiin tähtiä, oli ihan kirkas tähtitaivas :) 
Puhuttiin paskaa meillä ja valvottiin johonkin kolmeen. Sitten tuli kyllä pikkuhiljaa Nukkumatti kyläileen... sammuttiin aika tehokkaasti :D Kello 12.00 soi kello. Lähdettii siitä sitten ihmettelemään huonekaluja Jyskiin ja Sotkaan ym. Sen jälkeen Willaan. Käytiin Raxissa syömässä. 

Sitten lähdinkin heittämään Annia takasin himaan päin ja hakemaan samalla reissulla tuon yhden sankarin tänne päin. Nyt muuten väsyttää aika paljon...



Ja mä lupaan pysyä aitona.